"Jos et saa sitä jota rakastat,
rakasta sitä jonka saisit,
niinkuin rakastaisit sitä jota et saanut."

 

Kuinka monesti sitä tuleekaan ihastuttua ja rakastuttua päättömästi sellaiseen henkilöön, jonka voi saada omakseen vain villeimmissä unelmissaan? Abban "Money, money, money" -kappaleessa laulaja havittelee rikasta miestä, ettei tarvitsisi joka päivä ja yö raataa maksaakseen laskunsa - itselle ei jää mitään käteen. Jos tapaisikin rikkaan miehen, joka olisi jopa vapaa, hän tuskin huomaisikaan onnetonta ihastunutta.

On totta, että ihminen voi rakastaa useampaa henkilöä yhtäaikaisesti. Se ei ole mitään ihmisluonnon vastaista eikä tarkoita että mieli ja ruumis olisivat saastuneet. Ei. Itse olen huomannut vuosien varrella, että eri ihmisiä rakastaa usein eri tavoin - siksi onkin vaikea toisinaan vastata kysymyksiin kuten "kukas sulla nyt on kiikarissa?", "kuka on sun paras kaveri?" tai "jos saisit kenet tahansa tästä maailmasta puolisoksesi, kenet ottaisit?". Jotkut eivät halua valita. Jos rakastaa kahta miestä, miksi ei ottaa molempia, jos he siihen suostuvat? Tätä valintaa kutsutaan polyamoriaksi. Yhdellä henkilöllä voi samanaikaisesti olla montakin seurustelukumppania, mutta se ei tarkoita etteikö henkilö rakastaisi heistä jokaista.

Kaverikysymykseen ja kavereiden rakastamiseen liittyen voisin nostaa esimerkin omasta elämästäni. Otan käsittelyyn kolme hyvää kaveriani. Nimetään heidät vain uudelleen: Juuso, Tommi ja Eerika. Eerikan olen tuntenut pisimpään. Ihan pikkunappulasta asti. Siitä huolimatta meistä tuli ystäviä vasta yläasteen (?) aikana. Juusoon tutustuin reilu kaksi vuotta sitten. Tommin kanssa kaveruus lähti liikenteeseen hieman yli vuosi sitten. Rakastan heitä kaikkia ystävinä, mutta on vaikea määritellä kuka heistä on tärkein ja läheisin. Eerika tietää osapuilleen kaiken elämästäni koulussa, osaa lukea käytöksestäni ja puheistani sen minkä tarkoitan hänen huomaavan. Sanotaan, että puhumme oikeastaan kaikesta, vaikkakin välillä uhkaa mennä vähän vaikeaksi.. Mutta niinhän meillä aina. Kaikkien kanssa.
Juuson ja Tommin kanssa puhumme ihan kaikesta, avoimesti. Myös siitä, mitä ajattelemme toisistamme. Juuso ja Tommi eivät tunne toisiaan, mutta molemmat hyväksyvät tosiasian, että naispuolisena henkilönä minulla on myös muita miespuolisia ystäviä, joista välitän ja joiden kanssa olen yhteydessä usein.

Oikeastaan on aika mielenkiintoista, mitä ihmiset yleisesti ajattelevat tytön ja pojan ystävyydestä. Nuoret ymmärtävät kyllä, mutta mitä vanhempaan ikäpolveen siirrytään, alkaa tuntua että heidän ajatusmallinsa kulkee rataa: "nuoret eivät voi olla keskenään vain kavereita - tuossa iässä hormonit hyrräävät ja kuinkas ollakkaan, sitä ei jäädäkkään ystävyyden tasolle..". Itse kumoan tuon kaiken kaveripiirilläni. Erään kaverini kanssa keskustelimme siitä, tulisiko meistä mitään parina. Todettiin et ei, puhuttiin siis tosiaan kyllä asioista aika suoraan. Nyt varon mainitsemasta, että keskustelu käytiin minun ja Tommin välillä. ;;

Usein ystävyys kaatuu siihen paikkaan, kun ystävykset alkavat seurustelemaan keskenään. Sen jälkeen mikään ei ole samoin - ainakaan mikäli se riipaiseva eron hetki koittaa joskus. Eron syistä riippuen alkuperäinen ystävyyssuhde pysyy lähes samanlaisena kuin ennenkin (mikäli pari eroaa yhteisestä sopimuksesta), kaatuu kokonaan (riitaisa ero) tai jotain siltä väliltä. En tiedä voinko entiseni kanssa enää korjata mitenkään välejä, se kun oli sellainen match-made-in-heaven -tyyppinen tapaus että oikeastaan heti tavattuamme alkoi jotain tunteita heräillä. Se vauhti, jolla se nimenomainen tapaus sai mun pääni pyörälle ja polvet notkahtamaan, oli pelottavan nopea. Kuitenkaan en kadu sitä että ihastuin. Jälkikäteen suorastaan kauhistelen sitä kuukautta, jonka aikana kaikki tapahtui. Ihan liian nopeasti, varsinki verrattuna toiseen vastaavantyyppiseen tapaukseen - joskus ihan ensimmäisinä teinivuosinani ihastuin päättömästi ensisilmäyksellä kaverini ihastukseen - poikaan jota en koskaan saisi. Enkä ole saanut vielä tähänkään päivään mennessä. Mutta ei se haittaa.

On taito osata hallita tunteensa. Itse ne hallitsen jo jotenkin, tavallaan siirtämällä syrjään ja piilottamalla. Sitten joskus heikkona hetkenä ne kaikki vanhat, vuosienkin takaiset pettymykset ja ahdistukset, vitutukset sun muun nousevat pintaan, on olo äärimmäisen hankala. Siinä vaiheessa ei näe kuin kaksi pakotietä: uneen ja kuolemaan. Uni olisi turvallisempi, mutta vaikeampi - levottomana, ahdistuneena, pettyneenä itseensä ja muihin, ei tule ensimmäisenä mieleen painaa päätä tyynyyn ja rauhoittua. Siinä pisteessä ystävät ovat ainoa turvallinen pelastustie. Onko heitä ja huomaavatko he tuskan, se on asia erikseen. Joskus sitä kuitenkin pään sisästä löytyy joku pieni tuikku, syy jatkaa elämää.

Muistan kirjoittaneeni joskus vuosi sitten, en muista tarkalleen, tekstin, jonka otsikoin nimellä "itsemurhakirjeen tapainen, osa 1". Teksi oli silkkaa ahdistuksen purkua, raskasta ja masentavaa. Se aika oli yksi elämäni pohjankosketuksista. Pari kuukautta sitten olin uudelleen lähellä pohjaa, mutta Nallen tuki ja turva pelasti pahimmalta kolaukselta. Sitten mun turvaverkko johon luotan, Tommi ja Juuso, Eerikakin, ottivat kiinni. Jälkikäteen, nyt ei tunnu enää miltään. Niin monet yöt valvoin ja mietin, niin monet päivät murehdin ja vihasin itseäni. Yhä edelleen olen se sama epäonnistuja, jonka elämä hajoaa palasiksi heti kun vähän uskaltaa sydämenkulmaa raottaa jollekulle ulkopuoliselle.

Loppujen lopuksi, rakkaus, kaikesta kauneudestaan ja kuuluisuudestaan huolimatta on se pahin selkäänpuukottaja, joka repii ajatukset ja sydämen. Toisaalta se kyllä voi yllättää ja lämmittää enemmän kuin ikinä uskoisi. ;;