Kuva: http://vuodatus.net/site/control/gallery/zoomimage?start=0&folder=0&id=1879012
tiistai, 4. syyskuu 2012
Due
keskiviikko, 1. lokakuu 2008
One.
"Jos et saa sitä jota rakastat,
rakasta sitä jonka saisit,
niinkuin rakastaisit sitä jota et saanut."
Kuinka monesti sitä tuleekaan ihastuttua ja rakastuttua päättömästi sellaiseen henkilöön, jonka voi saada omakseen vain villeimmissä unelmissaan? Abban "Money, money, money" -kappaleessa laulaja havittelee rikasta miestä, ettei tarvitsisi joka päivä ja yö raataa maksaakseen laskunsa - itselle ei jää mitään käteen. Jos tapaisikin rikkaan miehen, joka olisi jopa vapaa, hän tuskin huomaisikaan onnetonta ihastunutta.
On totta, että ihminen voi rakastaa useampaa henkilöä yhtäaikaisesti. Se ei ole mitään ihmisluonnon vastaista eikä tarkoita että mieli ja ruumis olisivat saastuneet. Ei. Itse olen huomannut vuosien varrella, että eri ihmisiä rakastaa usein eri tavoin - siksi onkin vaikea toisinaan vastata kysymyksiin kuten "kukas sulla nyt on kiikarissa?", "kuka on sun paras kaveri?" tai "jos saisit kenet tahansa tästä maailmasta puolisoksesi, kenet ottaisit?". Jotkut eivät halua valita. Jos rakastaa kahta miestä, miksi ei ottaa molempia, jos he siihen suostuvat? Tätä valintaa kutsutaan polyamoriaksi. Yhdellä henkilöllä voi samanaikaisesti olla montakin seurustelukumppania, mutta se ei tarkoita etteikö henkilö rakastaisi heistä jokaista.
Kaverikysymykseen ja kavereiden rakastamiseen liittyen voisin nostaa esimerkin omasta elämästäni. Otan käsittelyyn kolme hyvää kaveriani. Nimetään heidät vain uudelleen: Juuso, Tommi ja Eerika. Eerikan olen tuntenut pisimpään. Ihan pikkunappulasta asti. Siitä huolimatta meistä tuli ystäviä vasta yläasteen (?) aikana. Juusoon tutustuin reilu kaksi vuotta sitten. Tommin kanssa kaveruus lähti liikenteeseen hieman yli vuosi sitten. Rakastan heitä kaikkia ystävinä, mutta on vaikea määritellä kuka heistä on tärkein ja läheisin. Eerika tietää osapuilleen kaiken elämästäni koulussa, osaa lukea käytöksestäni ja puheistani sen minkä tarkoitan hänen huomaavan. Sanotaan, että puhumme oikeastaan kaikesta, vaikkakin välillä uhkaa mennä vähän vaikeaksi.. Mutta niinhän meillä aina. Kaikkien kanssa.
Juuson ja Tommin kanssa puhumme ihan kaikesta, avoimesti. Myös siitä, mitä ajattelemme toisistamme. Juuso ja Tommi eivät tunne toisiaan, mutta molemmat hyväksyvät tosiasian, että naispuolisena henkilönä minulla on myös muita miespuolisia ystäviä, joista välitän ja joiden kanssa olen yhteydessä usein.
Oikeastaan on aika mielenkiintoista, mitä ihmiset yleisesti ajattelevat tytön ja pojan ystävyydestä. Nuoret ymmärtävät kyllä, mutta mitä vanhempaan ikäpolveen siirrytään, alkaa tuntua että heidän ajatusmallinsa kulkee rataa: "nuoret eivät voi olla keskenään vain kavereita - tuossa iässä hormonit hyrräävät ja kuinkas ollakkaan, sitä ei jäädäkkään ystävyyden tasolle..". Itse kumoan tuon kaiken kaveripiirilläni. Erään kaverini kanssa keskustelimme siitä, tulisiko meistä mitään parina. Todettiin et ei, puhuttiin siis tosiaan kyllä asioista aika suoraan. Nyt varon mainitsemasta, että keskustelu käytiin minun ja Tommin välillä. ;;
Usein ystävyys kaatuu siihen paikkaan, kun ystävykset alkavat seurustelemaan keskenään. Sen jälkeen mikään ei ole samoin - ainakaan mikäli se riipaiseva eron hetki koittaa joskus. Eron syistä riippuen alkuperäinen ystävyyssuhde pysyy lähes samanlaisena kuin ennenkin (mikäli pari eroaa yhteisestä sopimuksesta), kaatuu kokonaan (riitaisa ero) tai jotain siltä väliltä. En tiedä voinko entiseni kanssa enää korjata mitenkään välejä, se kun oli sellainen match-made-in-heaven -tyyppinen tapaus että oikeastaan heti tavattuamme alkoi jotain tunteita heräillä. Se vauhti, jolla se nimenomainen tapaus sai mun pääni pyörälle ja polvet notkahtamaan, oli pelottavan nopea. Kuitenkaan en kadu sitä että ihastuin. Jälkikäteen suorastaan kauhistelen sitä kuukautta, jonka aikana kaikki tapahtui. Ihan liian nopeasti, varsinki verrattuna toiseen vastaavantyyppiseen tapaukseen - joskus ihan ensimmäisinä teinivuosinani ihastuin päättömästi ensisilmäyksellä kaverini ihastukseen - poikaan jota en koskaan saisi. Enkä ole saanut vielä tähänkään päivään mennessä. Mutta ei se haittaa.
On taito osata hallita tunteensa. Itse ne hallitsen jo jotenkin, tavallaan siirtämällä syrjään ja piilottamalla. Sitten joskus heikkona hetkenä ne kaikki vanhat, vuosienkin takaiset pettymykset ja ahdistukset, vitutukset sun muun nousevat pintaan, on olo äärimmäisen hankala. Siinä vaiheessa ei näe kuin kaksi pakotietä: uneen ja kuolemaan. Uni olisi turvallisempi, mutta vaikeampi - levottomana, ahdistuneena, pettyneenä itseensä ja muihin, ei tule ensimmäisenä mieleen painaa päätä tyynyyn ja rauhoittua. Siinä pisteessä ystävät ovat ainoa turvallinen pelastustie. Onko heitä ja huomaavatko he tuskan, se on asia erikseen. Joskus sitä kuitenkin pään sisästä löytyy joku pieni tuikku, syy jatkaa elämää.
Muistan kirjoittaneeni joskus vuosi sitten, en muista tarkalleen, tekstin, jonka otsikoin nimellä "itsemurhakirjeen tapainen, osa 1". Teksi oli silkkaa ahdistuksen purkua, raskasta ja masentavaa. Se aika oli yksi elämäni pohjankosketuksista. Pari kuukautta sitten olin uudelleen lähellä pohjaa, mutta Nallen tuki ja turva pelasti pahimmalta kolaukselta. Sitten mun turvaverkko johon luotan, Tommi ja Juuso, Eerikakin, ottivat kiinni. Jälkikäteen, nyt ei tunnu enää miltään. Niin monet yöt valvoin ja mietin, niin monet päivät murehdin ja vihasin itseäni. Yhä edelleen olen se sama epäonnistuja, jonka elämä hajoaa palasiksi heti kun vähän uskaltaa sydämenkulmaa raottaa jollekulle ulkopuoliselle.
Loppujen lopuksi, rakkaus, kaikesta kauneudestaan ja kuuluisuudestaan huolimatta on se pahin selkäänpuukottaja, joka repii ajatukset ja sydämen. Toisaalta se kyllä voi yllättää ja lämmittää enemmän kuin ikinä uskoisi. ;;
sunnuntai, 14. syyskuu 2008
Life hates me.
Tää on taas yks näitä päiviä kun vois vaan kiskasta lihaveittellä päänsä irti.
Mun pitäs olla ilonen. Pitäis olla onnellinen. Mutta.
My every smile, touch, glance, word, feeling, is a huge mistake - it's all wrong.
Whenever I move to one way or another, I make a mistake, I do everything wrong.
Someone wants perfection but doesn't notice he should take a closer look to himself.
Mulle huudetaan. Viimeks siksi että joku (äiti) oli siirtäny kenkiä syrjään ja yks sattui olemaan kärryjen edessä, joita issee työnsi. Kengät lens seinään ja niitten vääräs paikas oleminen oli mun vika.
Yks kaveri käyttäytyy omituisesti. En oo sanonu / tehny tietääkseni hänelle mitään pahaa, mutta syystä tai syyttä hän sitten kuitenki kohtelee mua todella tylysti. Ei siin muuten mitään mutta tän henkilön oon laskenu jo pidemmän aikaa yhdeksi parhaista kavereistani.
ÄÄÄÄÄä. Voisin jopa todeta et nyt elämä potkii päätä hajalle. (:
tiistai, 19. elokuu 2008
Uno.
Eilen iski sitten se niinkutsuttu inspiraatio. On se jännä. Ihan yhtäkkiä tuli fiilis et ei helkkari, pakko se on ottaa kynä käteen ja lehtiö syliin. Kyse ei tietenkään ole semmosesta mistään pienestä A5 lehtiöstä, vaan ihan kunnon A3 siitä käteen tarttui. Kynänä siis ihan perus lyikkäri, joku tiimarin tuote. ^^ Katoin siin leffaa samalla, välillä muutaman kappaleen kuuntelin voicelta (loppupäässä sitten vaihdoin mp3:seen) ja piirsin tosiaan sen parin tunnin aikana ainaki 20 silmäparia ja kymmeniä neniä / puolikkaita. Silti en saanu tota muutaku nipinnapin näyttään ihmishahmolta.
Piirrän mallista, mallikuva on n.13x17cm, ja tosiaan lopullinen vedos tulee oleen A3. Mallikuva on siis italialaisesta kaveristani Vincenzosta.
Nämä kappaleet soivat ekan piirrustelusession aikana:
- Audioslave // Be yourself
- Ruoska // Ei koskaan
- Judas Priest // War
- Evanescence // Going under
- 30 Seconds to Mars // A beautiful lie
- Kelly Clarkson // Behind these hazel eyes
- Mika // Grace Kelly
- Jonas Brothers // S.O.S.
- Klamydia // Tuska ja suru
- Uniklubi // Tuhka
Kuva siis näkyvillä https://vuodatus-media-1.vuodatus.net/g/66879/1835832.jpg .
torstai, 1. tammikuu 1970
Mc Mane - Mun stoori (mieti vielä)
Mä istuin tos yks ilta himassa ja ajattelin skriivaa tällasen stoorin. Pisti mietityttään kaikki paska mitä mä oon joutunu kokeen elämäni varrel... ja tuun viel varmaa kokeenki... Rakkaut on ollu ja rakkaut on menny. Ohan tää elämä rankkaa mut kyllä siitä selvitään, eiks jea? Kuuntele..Tää on mun stoori...
Janika nosti pienen pölyisen kirjan käteensä. Kirjan kannessa oli valokuva, jossa tummatukkaiseen poikaan painautuneena oli tyttö, Janika itse. Kuva oli vain parin viikon takainen. Janika hymyili muistaessaan kuinka Toni oli vienyt hänet romanttiselle kävelylle meren rantaan, he olivat vain olleet hiljaa ja tunnustelleet hiekkaa varpaissaan. Lämmin kesäillan tuuli hyväili heidän kasvojaan. Ranta oli autio. Vain he kaksi.
Janika kietaisi vaaleat hiuksensa poninhännälle. Mikään ei voisi enää häiritä hänen onneaan. Kirja lojui nyt pöydällä peilin edessä. Hän kosketti kevyesti kirjaa napatessaan laukkunsa pöydältä sen vierestä. Ulkoa kuului vaativa tööttäys, Janika iski silmää peilikuvalleen ja kiiruhti autolle.
Toni käynnisti moottorin Janikan astuessa autoon. He vaihtoivat pikaisen suukon ja Toni käänsi ajoneuvonsa kaupunkiin johtavalle tielle. Puolen tunnin ajomatka kului kuin siivin. Osoitellessaan autoa parkkiruutuun kaupungin elokuvateatterin pihassa Toni viimein kertoi miksi he olivat juuri siellä.
"Muistatko tän pihan, tän auton ja tän parkkiruudun?" Tonin äänensävy oli vihjaileva.
"Tota.. olisko ollu et se oli se ensisuudelma?" Janika hymähti ja moottorin vaiettua hän kosketti hellästi Tonin poskea, houkutellen tätä suudelmaan.
Monen intohimoisen suudelman jälkeen he erkanivat toisistaan.
"Mennään nyt, ettei myöhästytä leffasta", Toni ehdotti pehmeästi. Janika nyökkäsi ja avasi oven astuen ulos. He kävelivät hymyillen käsi kädessä kohti massiivisia pariovia, lippujonon perälle. Aikansa jonotettuaan he pääsivät elokuvasaliin ja antoivat mielensä lipua arkipäiväisistä asioista elokuvan ongelmiin ja mysteereihin.
Elokuvan jälkeen Toni johdatti Janikan päättäväisesti takaisin autolle ja ajoi heidät kotiinsa. Vasta perillä hän kertoi Janikalle ajatelleensa, että suhteen voisi viedä ehkä jo askelta edemmäs. Janika oli kysymäisillään miten, mutta Toni vaiensi hänet määrätietoisesti suudelmalla. He kulkivat sisään, suuntasivat suoraan olohuoneeseen, jonne Toni oli selvästi kattanut valmiiksi kynttiläillallisen kahdelle. Hän kiiruhti itse suoraan keittiöön istutettuaan Janikan pöydän toiselle puolelle ja palasi pian lämpimän pizzan kera.
"Sori, mut tää saa kelvata", Toni sanoi anteeksipyytävästi asetellessaan pizzaviipaletta Janikan lautaselle.
"Mikä tahansa on gourmetruokaa sun seurassa", Janika vastasi leikkisästi ja nosti katkaravun suuhunsa. He illastivat pitkään, jutellen, nauraen, kunnes viimein nousivat pöydästä ruokalevolle. He kuitenkin päätyivät suutelemaan Tonin makuuhuoneeseen, vaatteiden pudotessa lattialle matkalla. Tämä olisi ehkä se hetki, jota Toni oli odottanut jo kaksi kuukautta.
Janika tunsi Tonin käden selässään, avaamassa rintsikoiden hakasia. Ei, hän ajatteli. Tonin raskas hengitys iskostui hänen tajuntaansa. Vielä on liian aikaista, Janika ajatteli ja irtautui Tonista.
"Ei, emmä oo vielä valmis", hän sanoi ja perääntyi.
"Mitennii? Ekkö sä ny vois", Toni vonkasi. Janika ravisti varovaisesti päätään.
"Mun pitää nyt mennä, ne ihmettelee et mihin oon oikein jääny."
Vaatteensa kerättyään, pikaisesti poistuttuaan Janika puki ulko-ovella, Tonin kirotessa ja huudellessa peräänsä. Hän juoksi juoksemistaan, viileä yöilma ja tihkusade kasvojaan piiskaten. Janikan päästyä kotiin, hän katsoi puhelintaan, joka oli ollut äänettömällä leffasta asti. Ei puhelua, ei viestiä, ei anteeksipyyntöä. Janika kiiruhti huoneeseensa ja heitti puhelimen pöydälle ja istui lohduttomana sängylleen. Miks mä aina joudun niin helposti tollasten seuraan? Painuisivat sinne ja syvälle kaikki, hän ajatteli ja hautasi kasvonsa tyynyyn.
Alko tossa yhtenä iltana mua masentaa
Kelasin laiffiini ja mitä siltä vaaditaan
Ihan liikaa toivoa uskalsin elättää
Tajusin kuinka vitun helppo mua on vedättää
Valot sammuksissa ja toivo kadoksissa
Elämän parhaat hetket on vaan liian helppo missaa
Tuntuu että kaikki mitä mulla joskus oli
Haihtuu pois savuna ilmaan ku verestä alkoholi
Kyllä se jo pitäs tajuu että oon vaan kuolevainen
Ehkä joskus saatan olla liian huolehtivainen
Mut yritän pitää kiinni siitä mitä mullon nyt
Niin monta kertaa itseltäni olen kysynyt
Että mitä oikeen teen oonko vaan liian väsynyt
Miten jaksan jatkaa jos tässä alan väsyy nyt
elämään niinku pitäs elämään niinku tahtoisin
Jos ajas pääsis takas kaikki virheet korjaisin
Ovelle koputettiin. Janika nosti päätään, muttei vaivautunu sanomaan mitään. Äiti käveli huoneeseen ja jäi kuuntelemaan tyttärensä nyyhkytystä osaamatta sanoa mitään. Janika viittasi kädellään nyyhkytyksen lomassa äitiään lähtemään, ei selittänyt. Miksi hänenkään pitäisi olla huomaavainen ja kiltti kun häntä kohdeltiin väärin, hoputettiin, painostettiin?
Miks maailmassa pitä olla niin paljon paskaa
Se syö mua sisältä ja aiheuttaa tuskaa
Kaikista synneistä saan takas maksaa
silmissä pimenee ja mä näen vain mustaa
Tunteja itkettyään Janika viimein kokosi itsensä ja nosti kannettavansa eteensä. Parilla napinpainalluksella hän oli jo mesessä, näkyen muille offlinetilassa, hakien parhaan ystävänsä nimeä listasta. Offline. Tontzaa - online. Janika tavasi ihmetyksissään Tonin henkilökohtaista viestiä. Vain muutamia tunteja hänen lähtönsä jälkeen..
""
Ei enää koskaan asiat oo paremmin ku nytten
Miks pitää olla vanki ikuisten kysymysten
Mä en jaksa tätä paskaa varmaan kovin kauaa
Mieti vielä... Mä haluun päästä vaan rauhaan
Mä en tajuu tätä maailmaa
Miks se aina mulle aiheuttaa pahaa
Jos oon päätöksiä tehnyt
Kaikki on aina loppupeleis pieleen mennyt
Mut tää on elämää ja chansseja on yksi
Saada laiffi rullaan ilman pettymyksi
Silti ain oon joutunu päätöksiäni katumaan
Siks alkaa välil himmentyä elämäni halu vaan
Tää paine haluaa tuhota mut ja se kalvaa
Siks raivoon niinkun mielipuoli taikka vaan nauran
Piilotan mun raivoni hymyyn väkisin
Ettei kukaan suotta mun pahaa oloo näkisi
Ei kukaan mua voi auttaa eikä varmaan suostuiskaan
Ei vaikka apua mä jonkun korvaan kuiskaan
Mut on aina jätetty yksin joka vitun kerta
Luulen et mun vuoksi enkelitkin itkee verta
Miks maailmassa pitä olla niin paljon paskaa
Se syö mua sisältä ja aiheuttaa tuskaa
Kaikista synneistä saan takas maksaa
silmissä pimenee ja mä näen vain mustaa
Ei enää koskaan asiat oo paremmin ku nytten
Miks pitää olla vanki ikuisten kysymysten
Mä en jaksa tätä paskaa varmaan kovin kauaa
Mieti vielä... Mä haluun päästä vaan rauhaan
Miksei kukaan edes yritä ikinä mua ymmärtää
Kaikki lähtee pois eikä mun vierelle jää
Mitä mä oon tehny ansaitakseni tän
saanut sydämeeni ikuisiksi ajoiks rei'än
jonka läpi tuuli virtaa kylmää ilmaa jäistä viimaa
ei auta edes lasoli tai viiva saati viina
Tätä pahaa oloo purkamaan ei pysty yhtään mikään
mun sisälleni pahuus on jo alkanut vaan itään
Sitä pääse pakoon ei se mut jo tappo miltei
lähdin pois jo melkein melkein kuolin sen tein
Ehkä parempi ois olla mulla jos mä saisin rauhan
Sielulleni ettei tarttis kantaa mustaa surunauhaa
takiani myöhemmin koska tiedän et se hetki
Tulee vielä kuitenkin kun päättyy elämäni retki
Joka päivä pelottaa aina enemmän kun eilinen
huomisenkin osaan nähdä paremmin ku eilisen
peilikuvasta mä omii kasvoja en nää
näkyy vaan synkkä menneisyys myös pelkkä usva häämöttää
Tulevaisuus pelottaa vaikkei kyllä saisi pelkää
Sillä se ei auta mitään jos vaan kääntää selkää
Pitäs ottaa kiinni siitä mitä on jäljellä
Ryhdistäytyä ja ajatella järjellä
Elämän hukkaamisesta ei yhtään kukaan hyödy
Vaik' viiltäisit auki ranteesi ei vastausta löydy
Miks maailmassa pitä olla niin paljon paskaa
Se syö mua sisältä ja aiheuttaa tuskaa
Kaikista synneistä saan takas maksaa
silmissä pimenee ja mä näen vain mustaa
Ei enää koskaan asiat oo paremmin ku nytten
Miks pitää olla vanki ikuisten kysymysten
Mä en jaksa tätä paskaa varmaan kovin kauaa
Mieti vielä... Mä haluun päästä vaan rauhaan
Miks maailmassa pitä olla niin paljon paskaa
Se syö mua sisältä ja aiheuttaa tuskaa
Kaikista synneistä saan takas maksaa
silmissä pimenee ja mä näen vain mustaa
Ei enää koskaan asiat oo paremmin ku nytten
Miks pitää olla vanki ikuisten kysymysten
Mä en jaksa tätä paskaa varmaan kovin kauaa
Mieti vielä... Mä haluun päästä vaan rauhaan
